Kuvaus
Varis, Markku: Smuglari
Smuglari kertoo syksystä 1915 ja jääkäreiksi haaveilevien nuorukaisten etapista Perämerellä Kemin ja Haaparannan välillä. Se kertoo myös maailmanpolitiikasta, romantiikasta ja merenkäynnistä, hieman rikollisuudestakin.
Päähenkilö Allu on Ylitorniolla varttunut joppari eli smuglari eli salakuljettaja. Tahtomattaan hän ajautuu osaksi maailmanlaajuisia selkkauksia. Allun oikeudentaju on vahvempi kuin monen muun rikollistaustastaan huolimatta.
Allun ohessa kirjassa esiintyy muutamia historiallisia henkilöitä, muiden muassa Lenin ja Stalin. Kirjan tärkeimmälle naisellekin on esikuva, mutta senpä saa lukija itse päätellä. Hän on jännittävä voima kaikkien käänteiden alkuunpanijana.
Smuglari on Markku Variksen viides kaunokirjallinen julkaisu. Lisäksi FT, KT Varis on julkaissut 15 tietokirjaa, viimeisimpänä Atrain & Nordin kustantamat Sivistynyt lehmä (2020) ja Haakana-elämäkerta (2021).
9789523156630 | kovakantinen | 300 sivua